
Hyvä
elämä
on kuin metsä
täynnä värejä, tuoksuja
ja elämää.
Hyvinvoinnin taidot voimavarana
Jokaisella meillä on elämässä hetkiä tai jopa kausia, jolloin tuntuu, että omat voimavarat ovat vähissä ja arki on harmaata puurtamista. Työn ilo voi olla hetkittäin kateissa, mutta jos aamulla ei enää huvittaisi lähteä töihin, ollaan jo uupumisen vaarassa.
Millaista on hyvä elämä – onko onnellisuus olotila, jonka voi valita?
Meillä jokaisella on erilainen suhtautuminen hyvään elämään. Onnellisuuden mittarina pidetään subjektiivista hyvinvointia, joka koostuu positiivisista ja negatiivisista tunteista sekä elämäntyytyväisyydestä. Elämäntyytyväisyyteen heijastuvat aina henkilökohtaiset arvot, tavoitteet, odotukset ja se keihin vertaamme itseämme. Meistä jokainen asettaa itselleen kriteerit onnellisuudelle, kuinka arvokkaalta ja elämisen arvoiselta arkielämäsi tuntuu.
Hyvinvointi rakentuu vahvuuksien ja kasvuvahvuuksien tunnistamisesta.
Hyvinvoinnin osatekijöihin voimme vaikuttaa itse pienilläkin ajattelun ja tekemisen valinnoilla.
Vielä virtaa -valmennukset ovat sovellettavissa sekä työyhteisön että tiimin hyvinvoinnin ja yhteishengen kohottamiseen.
Vielä virtaa 55+ -valmennukset tukevat työhyvinointia ja työssä jatkamista aina tavoite-eläkeikään asti.
Olen monipuolisesti käytettävissäsi sinun ja työyhteisösi arjen hyvinvoinnin laturina. Tehdään teidän työarjestanne erityistä.
Soita 040 556 7513 tai laita sähköpostia tarja.hovila@yhteisoavain.fi . Varataan ilmainen 30 min teams-keskustelu.

Metsämielellä mielentaitoja
Metsämieli -menetelmä yhdistää luonnon terveysvaikutukset mielentaitojen harjoittamiseen. Se on KM Sirpa Arvosen 2014 kehittämä tutkittuun luonnon hyvinvointivaikutustietoon perustuva itsehoitomenetelmä. Luonto on ollut ihmiselle miljoonia vuosia koti ja elämisen edellytys.
Tutkimuksissa on todettu, että luonnon elvyttävät vaikutukset syntyvät osittain tahdosta riippumatta. Hermoston toiminta rauhoittuu, stressihormonien määrä vähenee ja mielihyvää tuottavien hormonien lisääntyy ja mieliala kohenee. Tähän luonnolliseen elimistön rentoutumisen tilaan yhdistettynä mielentaitojen harjoittaminen eli oman mielen reaktioiden, ajatusvirtojen ja tunteiden tutkiminen lisää hyvinvointia ja palautumista.
Käytän myös valmennuksissa ja työnohjauksissa Metsämieli-menetelmän harjoitteita ja luonnosta voimaantumista.
Luonnosta voimavaroja hyvinvointiin -työpaja
Työpaja voidaan toteuttaa henkilöstön työhyvinvointipäivänä. Edellytyksenä on, että tilaisuudesta päästään ulos lähiluontoon.
Tavoitteena on tutustua mielentaitojen menetelmään ja elvyttävän luontokokemuksen vaikutuksiin, tutkia omia vahvuuksia sekä harjoitella mielen rauhoittumisen ja virkistymisen menetelmiä.
Ota yhteyttä ja suunnitellaan teille voimaannuttava hyvinvointitapahtuma.
Kukoistitko
tänään
työssäsi?
Vahvuuksista hyvinvointia -valmennukset
Omien sisäsyntyisten vahvuuksien ymmärtämisellä on suuri merkitys oman hyvinvoinnin parantamisessa. Vahvuusajattelu lähtee siitä, että tunnistamme laaja-alaiset vahvuutemme ja alamme tietoisesti hyödyntämään ja käyttämään niitä vahvistamaan hyvinvointiamme ja hyvää elämää.
Autenttisena ihmisenä kasvaminen edellyttää sekä oman itsetuntemuksen ja itsetietoisuuden tutkimista ja tunnistamista että itsereflektiota toimia johdonmukaisesti omien arvojen ja vahvuuksien pohjalta. VOIMAKEHÄ® -työskentelyssä tutkitaan henkilökohtaisia vahvuuden lajeja suhteessa henkilön eri rooleihin. Omia vahvuuksia tarkastellaan hyvinvoinnin näkökulmasta eli miten voit hyödyntää ja kehittää vahvuuksiasi.
Työskentely toteutetaan ryhmävalmennuksena. Aluksi rakennetaan jokaiselle henkilökohtainen voimakehä sekä sen jälkeen työskennellään tutkien jokaisen omia vahvuuksia suhteessa hyvinvointiin ja laaditaan hyvinvointisuunnitelma. Työskentely voidaan toteuttaa joko avoimena ryhmänä tai työyhteisölle suunnattuna.
Avoimista ryhmävalmennuksista ilmoittelen Facebookissa ja Instagramissa. Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut työyhteisölle tai tiimeille suunnatusta valmennuksesta.
