Bill Gates on sanonut, että yrityksen tärkeimmät tuotannontekijät kävelevät joka ilta ovesta ulos.

Jokaisen pomon toivehan on, että he myös palaavat motivoituneina jatkamaan seuraavana aamuna.

Tiedätkö, miten hyvin johtamisesi ravitsee työntekijöitä niin, että se lisää heidän työiloansa, sitoutumista ja onnistumisen tunnetta?

Asiaa voisi kuvainnollisesti pohtia prof. Fred Luthansin tutkiman organisaation psykologisen pääoman piirakan neljän elementin näkökulmasta. Elementtejä kuvataan usein ympyräkaaviona – piirakkana.

Hyvin onnistunut johtamispiirakka ruokkii itseluottamusta, uskoa tulevaisuuteen, optimismia ja resilienssiä muutoksissa.

Jokaisella organisaatiolla on missio ja visio, strategiset ja taloudelliset mittarit sekä pomoja, joiden tehtävänä on organisaation kyvykäs johtaminen eli saada organisaation tärkeimmät tuotannontekijät toteuttamaan missiota ja visiota tuloksellisesti – nälkäisesti.

Pomoilta vaaditaan erilaisia johtamiskyvykkyyksiä kuten strategista-, management- ja leadership -kyvykkyyttä. Mutta miten lisätä nälkää ja kollektiivista rohkeutta, jolla organisaatio menestyy?

Millaiset pomot sitten saavat työyhteisön menestymään?

Sanotaan, että organisaation kollektiiviseen itseluottamuksen johtamisella saadaan aikaan rohkeita avauksia, uudistumista ja uskomaan onnistumiseen.

Kyseessä on psykologisen pääoman johtamiskyvykkyys eli kykyä hyödyntää psykologista pääomaa itsensä ja muiden johtamisessa. Se on voittaja-asenteen johtamista.

Lähtökohtana on pomon oman tasapainoisen psykologisen pääoman elementit voimavaroina: itseluottamus, toiveikkuus ja optimismi sekä sinnikkyys.

Prof. Fred Luthansin kehittämä psykologisen pääoman teoria kuvaa yksilön ja työyhteisön psykologisen pääoman vaikutusta psyykkisiin voimavaroihin ja menestymiseen.

Tutkimustensa mukaan psykologinen pääoma ei ole synnynnäinen ominaisuus vaan se on vahvasti myös asennetta menestyä.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että tutkimusten mukaan menestymiseen vaikuttavat:

  • 50 % synnynnäinen temperamentti ja kasvatus – Growth mindset
  • 40 % voit itse vaikuttaa menestymiseen asenteellasi – Willpower + Waypower
  • 10 % on tilannekohtaisten mahdollisuuksien huomaamista – Carpe diem!

Eli menestyminen ei ole lainkaan sattumaa vaan siihen voi vaikuttaa tunnistamalla tilannekohtaiset menestymisen mahdollisuudet ja voittaja-asenteella.

Se on uskoa omiin vahvuuksiin onnistua sekä rohkeutta ottaa riskejä. Hyvä itseluottamus synnyttää sisäistä motivaatiota kehittyä, oppia ja muuttua. Itseluottamus on vahvasti tunnetila, johon voi vaikuttaa.

Toiseksi pomon tulee osata arjessa nostattaa työntekijöiden yhteisöllistä itseluottamusta.

Pomon oman itseluottamuksen pitää perustua tulevaisuususkoon yhteisön menestymisestä, ei omaan menestymiseen.

Hänen kuitenkin pitää olla esimerkkinä optimismista ja tulevaisuusukosta, eikä maalata uhkakuvia seinille ja kylvää pessimistisiä sanoja.

Pomona menestyminen kasvaa, kun yhteisö menestyy.

Täydellisiä pomoja ei ole olemassa – on hyvän kasvun asenteen omaavia ja riittävällä itseluottamuksella valjastettuja ihmisiä, joilla on mahdollisuuksia kehittyä.

Tutkimuksissa on todettu, että jo yhteenkin pääoman lajiin vaikuttamalla saadaan aikaan muutosta kohti menestymistä.

Otetaanpa käsittelyyn ensimmäinen ainesosa piirakan pohja:

🧑‍🍳🥧Itseluottamus

Itseluottamus on toiminnan perusta (pohja), jolle kaikki muu rakentuu. Se on uskoa omiin vahvuuksiin ja kykyyn onnistua sekä rohkeutta ottaa riskejä. Itseluottamus synnyttää sisäistä motivaatiota kehittyä, oppia ja muuttua – Growth Mindset.

Pomon työssä tarvitaan hyvää itseluottamusta ja motivaatiota tehdä yhteistä tulevaisuutta.

On sanottu, että 55 % johtamisesta on itsensä johtamista. Erityisesti johtajan on tunnistettava luonteenvahvuutensa, tunnistettava tunteidensa ja käyttäytymisensä vaikutukset sekä tutkittava ajatteluaan. 

  • Onko ajatuksesi uskomuksia vai faktaa? 
  • Ottaako tunteet sinussa helposti vallan?

Itseluottamus on tunnetila, jossa luotat omiin kykyihisi ja onnistumiseesi.

Jos et luota itseesi niin epäily ja varovaisuus astuvat päätöksenteon tielle ja mielen huijarisyndrooma ottaa johtajuudessasi vallan.

Albert Banduran pystyvyysuskon teoria korostaa, että itseluottamus ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan se rakentuu kokemusten kautta. Banduran mukaan itseluottamuksen kehittyminen riippuu neljästä tekijästä:

1. Onnistumiset vahvistavat itseluottamusta.Muistele milloin omassa työssäsi koit sellaista, josta olit tyytyväinen ja koit mielihyvän tunteita. Mistä olet erityisen kiitollinen työssäsi?

2. Toisten onnistumisten näkeminen rohkaisee uskoa omaan suoritukseen.Toisten hyvistä suorituksista ja toiminnasta voi oppia uutta ja vahvistaa uskoa omaan onnistumiseen. Muistatko ihailleesi jonkun työsuoritusta – mitä opit näkemästäsi?

3. Kannustus ja palaute vahvistavat itseluottamusta. Jokainen tarvitsee kannustusta ja myös kehittävää ja rohkaisevaa palautetta. Hyvin usein käy niin, että pomot jäävät arjessa ilman palautetta eikä varsinkaan kannustusta pahemmin jaella. Muistatko koska olet viimeksi saanut kannustusta työhösi? Miltä se tuntui? Voitko pyytää joltain kollegalta linkkari suositteluja (nehän ovat kannustusta)?

4. Tunnetila sekä fyysinen tila vaikuttavat käsitykseen omasta pystyvyydestä. Silloin, kun on nukkunut huonosti, on stressaantunut ja ärtynyt tai ihan vaan nälkäinen, niin energia suuntautuu muuhun kuin onnistuneeseen johtamistapahtumaan. Miten sinun toimintaasi vaikuttaa väsymys? Oletko stressaaja tyyppi?

Esihenkilönä on tunnistettava omat käyttäytymis- ja vuorovaikutustapansa erityisesti haastavissa tilanteissa.

Millainen johtajapersoona olet ja millaiset ovat temperamenttisi pomoasetukset?

Temperamentti on persoonallisuutemme biologinen perusta, josta ympäristön vaikutuksen kautta syntyy persoonallisuutemme (50 %). Se on synnynnäinen ominaisuus, joka määrittää yksilön tapaa ja tyyliä reagoida ympäristöönsä. Se on myös vahvasti periytyvä ominaisuus, joka tulee näkyviin jo vauvana.

Stressiherkkyys on myös synnynnäinen valmiustila. Stressitila on tila, jonka syntymiseen ovat vaikuttaneet sekä temperamentti että ympäristö. Stressiherkkyyden synnyssä avainasemassa ovat negatiivinen emotionaalisuus ja henkilön reaktioiden voimakkuus. Näiden piirteiden voimakkuus ja ympäristön turvallisuus määrittää stressiherkkyyden. 

Oletko tutkinut oman temperamenttisi piirteitä ja niiden vaikutusta stressaantumiseesi?

Temperamenttipiirteet vaikuttavat merkittävästi siihen, miten yksilö kokee ja käsittelee stressiä. Ymmärtämällä omat temperamenttipiirteesi voit kehittää itsellesi sopivia stressinhallintakeinoja.

Itsetuntemus tarkoittaa myös oman synnynnäisen temperamentin hyväksymistä. Tämä tarkoittaa sitä, että sinulla on lupa karttaa epämukavuutta aiheuttavia tilanteita ja asioita. Aina ei tarvitse vaatia itseltä sopeutumista ja omien tunteiden väheksymistä.

Piirakan pohjan muotoon, makuun ja koostumukseen vaikuttavat persoonallinen työotteesi, luovuutesi, motivaatiosi, innostuksesi ja riskinottokykysi.

Seuraavaksi piirakan täytteet:

🧑‍🍳🍓Toiveikkuus

Toiveikkuus on luja luottamus siihen, että saavutat päämääräsi. Tulevaisuususkoon liittyy vahvasti sisäinen motivaatio ja päämäärätietoinen toiminta.

Charles Snyderin toiveikkuuden teoria korostaa kahta pääelementtiä:

  1. Halukkuus asettaa ja sitoutua asettamaan tavoitteita – Willpower
  2. Kyky löytää ja kehittää keinoja tavoitteiden saavuttamiseen – Waypower

Psykologisen pääoman teoria mukaan voit asenteellasi vaikuttaa 40 prosenttisesti menestymiseesi! Toiveikkuus ei ole päiväunelmia vaan proaktiivista ajattelua ja tavoitteellista toimintaa. Toiveikkuus sisältää onnistumisen tunteita yhteisen vision tai henkilökohtaisen unelman toteutumisesta ja myös vaihtoehtoisten tavoitteiden ja keinojen suunnittelua.

Pomo ravitsee toiveikkaita työntekijöitä itsenäiseen ajatteluun ja antaa valinnan ja toiminnan vapauden – autonomian toimia.

Pomon on luotava toiveikkuutta ja vahvistettava työntekijöiden itseluottamusta ja onnistumisuskoa.

🧑‍🍳🌞 Optimismi

Ilman optimismia et selviä johtajauralla.

Se on positiivinen elämänasenne, joka vahvistaa toiveikkuutta. Optimistina uskot, että kaikki järjestyy kuitenkin. Sinulla on silloin vahvaa willpoweria eli kykyä löytää ja kehittää uusia keinoja haasteisiin.

Toiveikkuus ja optimismi ovat pomon piirakan voimatäyte, jolla voi ravita työntekijöiden onnistumiskeskeistä ajattelua. Myönteiset tunteet tekevät meistä luovempia, ymmärtäväisempiä ja oppivaisempia.

Prof. B. Fredricksonin hyvinvointitutkimuksien tuloksissa korostuu myönteisten tunteiden merkitys yksilön ja yhteisöjen hyvinvoinnissa. Hänen tutkimustensa mukaan myönteisten tunteiden aktiivinen havainnointi ja muistelu laajentavat ja rakentavat hyvinvointia.

Työyhteisön myönteisen vuorovaikutuskulttuurin rakentamisessa pomon tulee kiinnittää huomiota positiivisten asioiden arvostamiseen, tulevaisuuden mahdollisuuksien näkemiseen ja rakentavien hyvien kokemusten näkyväksi tekemiseen. Aina on syytä juhlistaa projektien päättymistä, vaikka tulos ei olisikaan sitä mitä odotettiin. Prosessista varmasti opittiin uutta jota voi hyödyntää tulevaisuudessa.

Toiveikkuus ja optimismi luovat työyhteisöön tulevaisuususkoa, yhteenkuuluvuutta ja turvallisuuden tunnetta.

Piirakan tasapainoisen onnistumisen takaa onnistunut paistaminen:

🧑‍🍳🔥Sinnikkyys – resilienssi

Sinnikkyys on kykyä mukautua ja toipua vaikeistakin tilanteista.

Sisu on pomon ”salainen ainesosa”, joka auttaa selviytymään vaikeistakin tilanteista.

Yksilön resilienssiin vaikuttavat monet tekijät kuten persoonallisuus, luonteenvahvuudet ja erityisesti elämänhistoria. Omaan resilienssiin tutustuu tunnistamalla omia tunteitaan haastavissa tilanteissa, kehittämällä stressin hallintataitojaan ja opiskelemalla ratkaisukeskeistä ajattelua.

Millaiselta sinun johtamispiirakkasi näyttää?

Piirakan saat pilattua:

  • jos unohdat pohjasta nostatusaineet, kukaan ei halua syödä lässähtänyttä piirakkaan kanssasi – pidä yllä tulevaisuususkoa
  • jos lisäät suolaa makeaan piirakkaan, kukaan ei syö sitä kanssasi – ole luottamuksen arvoinen
  • jos poltat piirakan pohjaan, et voi tarjoilla sitä kenellekään – pidä huolta hyvinvoinnistasi

Ole rehellinen, aito ja ystävällinen oma itsesi – virheettömiä johtajia ei ole olemassa, loppuun palaneita kyllä on.

Kun haastat itsesi epämukavuusalueelle ja onnistut, henkilökohtainen psykologinen pääomasi kasvaa – Carpe Diem

Kirjoitukseni innoituksena: I. Rauhala, M. Leppänen, A. Heikkilä: Pääasia. Organisaation psykologinen pääoma. 2013.

*******************

Ole rohkeasti yhteydessä minuun, kun kaipaat kuuntelijaa ja pysähtymistä pohtimaan sekä tavoitteitasi johtamistaitojesi parantamisessa että haastamaan luonteenvahvuuksiasi työyhteisösi toimintakulttuurin kehittämisessä. Pidetään maksuton 30 min keskustelu ja suunnitellaan miten voin parhaiten palvella Sinua ja työyhteisöäsi.

☎️040 5567513  tarja.hovila@yhteisoavain.fi

No responses yet

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *